Ylioppilastutkinto ja lukiokoulutus myös englanniksi? ÄÄNESTÄ!

OPM:n argumentit hankkeen puolesta*:
1) Tukee yleistä tavoitetta koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälistymisestä
2) Auttaa suomalaisia nuoria kansainvälistymään
3) Auttaa väliaikaisesti maahan muuttavia perheitä ja paluumuuttajaperheitä
4) Tekee suomalaisesta ylioppilastutkinnosta arvostetumman maailmalla, jopa vientituotteen

Oma kieli -yhteisön argumentit hanketta vastaan: 
1) Ulkomailta voi tulla opettamaan tai tutkimaan Suomeen täysin riippumatta siitä voiko suomalaisen ylioppilastutkinnon suorittaa myös englanniksi. Suomalaiset voivat osallistua koulutusvaihtoihin tai opiskella/tehdä tutkimustyötä maailmalla riippumatta siitä onko lukiokoulutuksemme tai ylioppilastutkinto suoritettu englanniksi.
2) Suomalaiset nuoret osaavat erinomaisesti englantia ja pystyvät “kansainvälistymään” aivan mainiosti jo nykykielitaidollaan.
3) Tarjolla on jo kansainvälinen toisen asteen yleissivistävä koulutus IB-lukion muodossa ja muita englanninkielisiä kouluja.
4) Suomalainen lukiokoulutus englanniksi jää vääjäämättä erittäin marginaaliseksi vientituotteeksi lähinnä kehittyviin maihin – valtiovallalla ei ole mitään syytä erityisesti tukea tällaista vientituotetta.
5) Kuten OPM:n selvityskin toteaa, englanninkielistä lukio-opetusta voitaisiin toteuttaa lähinnä vähentämällä kotimaisilla kielillä tarjottavaa opetusta. Tämä heikentäisi omien kieltemme asemaa entisestään koulutuksen kielinä.
6) Asioiden oppiminen tapahtuu tehokkaimmin omalla äidinkielellä. Hanke vaarantaa kansakunnan kilpailukyvyn, mikäli sen tavoitteena on laajamittaisesti ohjata suomen-, ruotsin- tai saamenkieliset nuoret englanninkieliseen toisen asteen yleissivistävään koulutukseen.
7) Jos taas hanke toteutettaisiin pienessä mittakaavassa, tuo se isot lisäkustannukset eikä mitään hyötyä siihen verrattuna, että lisättäisiin oppilaspaikkoja IB-linjoilla.
8) Englanninkielinen lukio-opetus eriarvoistaisi koulutusta: mikäli se toteutettaisiin laajamittaisena eri puolilla maata, hakeutuisi siihen sekä oppilaiksi että opettajiksi ns. paras aines.
9) IB-linjoja perusteltiin väliaikaisesti maahan tulevien perheiden koulutustarpeilla. Reilut 400 oppilasta vuosittain suorittaa IB-tutkinnon ja heistä 50-80 prosenttia koulusta riippuen puhuu kotimaisia kieliä äidinkielenään.
10) Kun koulutuksen kieleksi hivutetaan englantia ohi kotimaisten kielten, vaarannamme samalla omien kieltemme tulevaisuutta monipuolisina ja elinvoimaisina kulttuurin, sivistyksen, työelämän ja yhteiskunnan yleiskielinä.

* Olemme julkaisseet vain OPM:n tiedotteesta löytyvät argumentit. Mikäli löytyy lisää hyviä “puolesta”-argumentteja, niitä saa lähettää meille osoitteella info@omakieli.fi.