Englanninkielisen yo-tutkintohankkeen perustelut ovat virheellisiä

Englanninkielisen ylioppilastutkinnon sisältävää lakiluonnosta on puolusteltu julkisuudessa ja/tai lakiluonnoksessa seuraavilla virheellisillä väitteillä.

1. Kohdejoukko on pieni, joten hankkeella ei olisi vaikutuksia kotimaisten kielten asemaan. VIRHEELLINEN VÄITE

Pääasiallista kohderyhmää ministeri Sanni Grahn-Laasonen arvioi kooltaan pieneksi (HS 8.9.2018/Marjukka Liiten). “Heitä ovat esimerkiksi ulkomailta Suomeen tulleiden työntekijöiden lapset tai suomalaiset paluumuuttajat, jotka ovat opiskelleet aiemmassa kotimaassaan englanninkielisessä koulussa.”

Kuitenkin lakiehdotus sisältää vaatimuksen pakollisesta äidinkielen kokeesta kansalliskielellä, eli suomeksi tai ruotsiksi. Siten tutkinto ei ole todellisuudessa suunnattu eikä voi toimia kuvatulle kohderyhmälle – tämän epäloogisuuden ovat nostaneet esille useat lausunnonantajat sekä yllättäen mielipidekirjoituksessaan Helsingin Sanomissa (3.10.2018) jopa hankkeen keskeiset tukijat: Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupungit: “Lakiehdotuksen mukainen tutkintorakenne on kuitenkin ongelmallinen näiden nuorten kohdalla, sillä tutkinnon läpäistäkseen tulisi äidinkielen ja kirjallisuuden koe suorittaa jommallakummalla Suomen kansalliskielistä.”

Koska ministerin kuvailema kohderyhmä ei ole lakiehdotuksen tavoittama kohderyhmä, ei väitetyn kohderyhmän pieni koko ole relevantti seikka hankkeen puolustuksena. Lisäksi lakiluonnos on muotoiltu niin väljäksi, että tosiasiallinen kohderyhmä voi olla kuinka laaja hyvänsä: kaupungit ja kunnat voivat sen nojalla perustaa englanninkielisiä linjoja ja nostaa perusopetuksessa ja lukioissa kokonaan tai osittain englanninkielisen opetuksen paikkamääriä ja siihen jopa kannustettaisiin. Tämä on vetovoimatekijä vain kaupunkien ja alueiden välisessä kilpailussa: ehdotetulla koulutusputkella voidaan houkutella hyvätuloisia suomen/ruotsinkielisiä perheitä veronmaksajiksi, mutta ehdotus ei toimi ulkomaisen työvoiman houkuttelussa.

Lisäksi ministeriön oma selvitys pitää ilmeisenä, että: a) englanninkielistä lukio-opetusta pitää reilusti lisätä, jotta saadaan tutkintomäärät järkevälle tasolle b) tämä voitaisiin toteuttaa opettamalla osa lukiokursseista englanniksi myös suomen- ja ruotsinkielisille opiskelijoille. Siten käytännön toteutuksella tulisi olemaan vaikutusta kansalliskielten asemaan koulutuksen kielinä itse asiassa sitä enemmän mitä pienempi tuo kohderyhmä on.

2. Ulkomailta tulevat perheet tarttuvat paremmin työtarjouksiin, jos suomalaisen lukion ja ylioppilastutkinnon voi suorittaa englanniksi – VIRHEELLINEN VÄITE

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen perustelee näin (HS/8.9.2018/Marjukka Liiten): ”Monille vanhemmille lasten koulutusmahdollisuudet voivat olla keskeinen valintaperuste tarttua tai olla tarttumatta Suomesta tulevaan työtarjoukseen […]” Väite on itsessään perusteltu, mutta siitä ei voi päätellä, että ulkomailta tulevat perheet, joiden lapset eivät osaa riittävästi suomea tai ruotsia pitäisivät suomalaista ylioppilastutkintoa – johon sisältyy pakollinen äidinkielen ja kirjallisuuden koe suomeksi / ruotsiksi – mitenkään houkuttelevana tai edes mahdollisena vaihtoehtona. Huomattavasti todennäköisempiä ja järkevämpiä vaihtoehtoja ovat pääkaupunkiseudun kansainväliset koulut (myös muut kuin englanninkieliset koulut), IB-lukiot ja etälukiot.

Tarvetta, sen suuruusluokkaa tai toteuttamisvaihtoehtoja ei ole lainkaan selvitetty vaan on haluttu hypätä siihen johtopäätökseen, että suomalainen ylioppilastutkinto englanniksi olisi kohderyhmälle kiinnostava.

3. Monikielisessä yhteiskunnassa eri kieliä puhuville tulee taata yhtäläiset mahdollisuudet edetä opinnoissaan – EPÄLOOGINEN VÄITE

Pääkaupunkiseudun kaupungit väittivät mielipidekirjoituksessaan, että englanninkielinen ylioppilastutkinto olisi jonkinlainen tasa-arvokysymys: “Monikielisessä yhteiskunnassa eri kieliä puhuville tulee taata yhtäläiset mahdollisuudet edetä opinnoissaan” (HS 3.10.2018). Jos todella haluttaisiin rakentaa yhteiskuntaa, jossa kansalliskielet ovat vain kieliä muiden joukossa, ja jokaisella olisi subjektiivinen oikeus saada koko koulutuksensa omalla vahvimmalla akateemisella kielellään, olisi tämä ensinnäkin tehtävä perustuslakia muuttamalla ja hetkeksi pysähdyttävä miettimään mitä seurauksia tällaisella valinnalla olisi.

Toiseksi olisi melko syrjivää rakentaa koulutuspolku vain englantia vahvimpana kielenään puhuville, joita on pieni vähemmistö kaikista äidinkielenään vieraita kieliä puhuvista. Englantia äidinkielenään puhuvia lukioikäisiä ulkomaan kansalaisia on Suomessa 84 henkilöä, ja esimerkiksi persian-, viron-, venäjän-, arabian- ja somaliankielisiä lukioikäisiä lähes 4500 henkilöä.

Hankkeen todelliset pyrkimyset käyvät ilmeisiksi: on tavoitteena rakentaa kansalliskielisen koulutuksen rinnalle englanninkielinen koulupolku, joka mahdollistaa koulujen eriytymisen ja sitä kautta tarjoaa suurille kaupungeille mahdollisuuden houkutella hyviä veronmaksajia – enimmäkseen kantaväestöstä.

Tämä käy rivien välistä selville pääkaupunkiseudun kaupunkien mielipidekirjoituksen lopussa: “Laadukkaan koulutuksen yhtenä tavoitteena on valmistaa oppilaita toimimaan monikielisessä maailmassa, jossa menestyminen vaatii monipuolista kielitaitoa, joustavaa ajattelua sekä oikeutta oppia kieliä, kielillä ja kielistä.” Kuulostaa nimenomaan monikielisen koulutuksen rakentamiselta kantaväestön “kansainvälistämiseksi”.

4. IB-lukio on akateemisesti liian vaativa eikä siksi voi palvella kasvavaa tarvetta – VÄÄRIN

Lakiluonnoksen perusteluissa IB-tutkinnon mahdollisuutta vastata kasvavaan englanninkielisen koulutuksen tarpeeseen ei mainita mitään, eikä asiaa ole myöskään kunnolla tutkittu opetusministeriön selvityksessä. Sen sijaan opetusministeri ja mm. Englantilaisen koulun rehtori ovat lausunnoissaan luoneet kuvaa IB-lukiosta akateemisesti liian vaativana kouluna. Tämä käsitys IB-lukiosta lienee väärä. Mm. Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun rehtori ja IB-linjan vararehtori oikaisivat OKM:n selvityksen IB-lukioita koskevia lukuisia virheitä omassa lausunnossaan ja kirjoittavat näin:

“Emme tunnista sellaista tyhjiötä tai puutetta johon IB-lukio ei vastaisi, etenkin kun kasvavalla paikkamäärällä voidaan vastata kasvavaan kysyntään.” Väitteeseen paikkamääristä he vastaavat näin: “Hakijamäärät vaihtelevat. Suomessa on tälläkin hetkellä myös IB-kouluja joilla on vaarana joidenkin paikkojen täyttämättä jääminen koska ensisijaisten hakijoiden määrä on rajallinen ja osa hakijoista voi olla kielitaidoltaan tai edellytyksiltään sillä tasolla ettei IB-lukio (tai englanninkielinen lukio ylipäänsä) ole heille realistinen vaihtoehto. Myös pääkaupunkiseudulla, jossa hakijamäärä on isompi kuin tarjolla oleva paikkamäärä, on tiedossa muutosta sillä useampi koulu on joko nostanut
hiljattain paikkamääriään tai tämä prosessi on heillä lähitulevaisuudessa edessä. Joissakin
tapauksissa paikkamäärä jopa kaksinkertaistuu.”

5. Paluumuuttajien nuorten täytyy saada opiskella englanniksi, jos se on heidän vahvin akateeminen kielensä – LYHYTNÄKÖINEN PERUSTELU

Meillä voi olla paluumuuttajanuoria, joiden vahvin akateeminen kieli paluumuuttohetkellä on englanti – toki se voi usein olla myös ranska, saksa, espanja tai venäjä. Lyhytnäköinen argumentti voisi puoltaa paluumuuton jälkeen opintojen jatkamista vieraalla kielellä sillä perusteella, että näille nuorille pitää taata maksimaalinen menestymisen mahdollisuus lukio-opinnoissa, tai että jotkut heistä eivät selviäisi äidinkielisessä opetuksessa. Kannattaa katsoa kuitenkin hiukan pidemmälle: jos yhteiskunta pyrkii luomaan vetovoimatekijöitä, jotta hyvinkoulutettu väestö pysyy ja työskentelee Suomessa, eikö ole näiden nuorten ja yhteiskunnan etu, että he juuri viimeistään lukiovaiheessa ottavat haltuun äidinkielensä opiskelukielenä ja siten heidän on mahdollista valita myöhemmin myös suomalainen korkeakoulutus ja asettua pitkällä tähtäimellä Suomeen. Jos näille nuorille tarjotaan englanninkielinen lukiokoulutus, monet portit jatko-opintoihin ja myöhempään työelämään sulkeutuvat. 16-19-vuotiaana äidinkielen haltuunotto vielä onnistuu, mutta yliopistovaiheessa se on selvästi hankalampaa.

LOPUKSI: Helmikuussa 2018 opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen on tavannut suurten kaupunkien johtoa kannustaakseen englanninkielisen koulutuksen lisäämiseen kaikilla koulutuksen tasoilla. Perusteluun sisältyi silloin tämä: “Vieraskielinen koulutus voi tarjota suomalaisille koululaisille parempia kielitaidon kehittämisen ja kansainvälistymisen mahdollisuuksia. Olen iloinen, että kaikki keskusteluun osallistuneet kaupungit ovat vahvasti sitoutuneita kansainvälisen koulutustarjonnan lisäämiseen, sanoo opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen.”

Vastaava perustelu – suomalaisen lukion kansainvälistäminen – esiintyy lukuisissa ministeriön tiedotteissa, ministerin lausumissa ja on keskeisenä lähtökohtana ministeriön selvityksessä, jonka perusteella lakiluonnos on tehty. Mitä muuta tämä tarkoittaa kuin englanninkielisen koulutuspolun ja kurssitarjonnan lisäämistä myös suomen- ja ruotsinkielisille lapsille? Jos laki hyväksyttäisiin nyt nähdyssä muodossaan, olisi tämä täysin mahdollista. Aiotaanko siis lisätä englanninkielistä koulutustarjontaa äidinkieleltään suomen- ja ruotsinkielisille nuorille vai ei? Jos vastaus on ei, tulee lakiluonnosta muuttaa siten, että tämä se ei myöskään tätä tavoitetta mahdollista. Jos vastaus on kyllä, tulee ensin perustuslakia muuttaa.