Vihreät, Keskusta ja SDP valmiita tukemaan kansalliskieliä, Kokoomus väisti kysymyksen

Puolueiden vastaukset hallitustunnustelijan kielipoliittiseen kysymykseen eroavat toisistaan melko selvästi: osa puolueista on selvästi hahmottanut tarpeen molempien kansalliskielten ja muiden vähemmistökielten aseman parantamiseen (Keskusta, Vihreät, SDP), osa keskittyy puolustamaan lähinnä vain vähemmistökieliä (RKP, Vasemmistoliitto, Kristillisdemokraatit), Perussuomalaiset suomen ja saamen kieliä, vaan ei “pakkoruotsia” ja Kokoomus väistää ison kysymyksen tarjoamalla paria pientä täsmähanketta. Keskusta mainitsee selvästi tarpeen laatia kansallinen kielipoliittinen ohjelma.

SDP:n oman eduskuntaryhmän vastaus noudattelee pitkälti suomen kielen lautakunnan ehdotuksen henkeä ja on selvästi sitoutunut molempien kansalliskielten aseman vahvistamiseen ja saamelaisten kielellisten oikeuksien edistämiseen.

“Kansalliskielistrategia on päivitettävä ja molempien kansalliskielten asemaa vahvistettava. Jokaisella on oltava oikeus saada julkiset palvelut käyttämällään Suomen kansalliskielellä ja toisen kotimaisen kielen osaamista parannetaan lisäämällä kielten opetusta. Kielikylpyjä ja kaksikielisiä ratkaisuja edistämällä lisätään eri kieliryhmien kohtaamista ja yhteistoimintaa. Myös saamelaisten kielelliset oikeudet on turvattava”

Vihreiden vastaus kielikysymykseen on valistunut ja kattava; se edellyttää toimintasuunnitelmien luomista viranomaisille kieliasioihin, nostaa esille karjalan kielen aseman sekä puhuu molempien kansalliskielten merkityksen vahvistamisesta – sisäänrakennettuna tuohon voisi kuvitella sisältyvän ajatuksen mm. äidinkielisen koulutuksen roolin vahvistamisesta:

“Molempien kansalliskieltemme merkitystä tulee vahvistaa. Ruotsinkielisten palveluiden saatavuus on turvattava julkisia palveluita keskitettäessä. Ruotsin kielen asemaa edistetään muun muassa luomalla viranomaisille selkeät toimintasuunnitelmat kieliasioihin ja lisäämällä päiväkotien kielikylpytarjontaa. Lisäksi perustuslaissa turvattujen saamen kielen, romanikielen sekä viittomakielen erityisaseman toteutumisesta huolehditaan ja niille varataan riittävät resurssit. Myös karjalankielisten laillista asemaa tulee vahvistaa ja karjalan kieltä elvyttää.”

Keskusta nostaa esille tarpeen laatia kansallinen kielipoliittinen ohjelma ja on sitoutunut kansalliskielten aseman turvaamiseen sekä saamen kielten aseman vahvistamiseen ja elvyttämiseen. Vastaus on suppea, mutta selkeä:

“Keskusta on sitoutunut turvaamaan molempien kansalliskielten aseman sekä vahvistamaan ja elvyttämään kaikkia kolmea saamen kieltä. Laaditaan kansallinen kielipoliittinen ohjelma.”

Perussuomalaisten vastaus oli odotettu ja pääosin positiivinen: suomen kielen asemaa vahvistettava, samoin panostettava saamen kielten asemaan. Sen sijaan suhde ruotsin kieleen on muista puolueista selvästi poikkeavan nihkeä:

“Suomen kielen asemaa pitää vahvistaa. Suomessa pitää saada palvelua suomen kielellä, ja kielitaitovaatimuksen pitää olla voimassa julkisella sektorilla. On syytä kiinnittää myös huomiota suomen kielen asemaan opetuksen ja tutkimuksen kielenä. Ruotsinkieliset palvelut tulee turvata kaksikielisillä alueilla, mutta ruotsin kielen pakollisesta kouluopetuksesta sekä korkeakoulututkintoihin sisältyvästä ”virkamiesruotsista” voidaan luopua. Tällä ei ole käytännön vaikutusta ruotsinkielisten palvelujen saatavuuteen. Saamen kielen elvytystä tulee tukea julkisin varoin ja kielen käyttömahdollisuuksia esim. koulutuksessa ja viranomaisyhteyksissä laajentaa. Kieli voi säilyä elävänä vain, jos sitä on mahdollista käyttää monipuolisesti eri elämänalueilla.”

Vasemmistoliitto ei näytä hahmottaneen kysymyksen ydintä siitä, että nimenomaan molemmat kansalliskielet sisältyivät kysymykseen – myös suomi, ja implisiittisesti sen ongelmat englannin vyöryn alla. Tai vaihtoehtoisesti se on valinnut tietoisesti linjan, jossa englanti saa vapaasti tulla yhteiskuntamme käyttökieleksi. Siten Vasemmistoliitto keskittyi ainoastaan nostamaan teemaa “vähemmistökielet Suomessa”. Vastaus kuului näin:

“Vasemmistoliiton mielestä ruotsin kielen asema on turvattava ja kansalliskielten pakollisesta opetuksesta on pidettävä kiinni. Ruotsia äidinkielenään puhuvien oikeus palveluihin omalla äidinkielellään on turvattava myös sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa. Eri kieliryhmiin kuuluvien perustuslaillinen oikeus oman äidinkielen ja kulttuurin ylläpitoon ja kehittämiseen on turvattava. Romanien ja romanikielen asemaa on edistettävä.”

RKP on omassa vastauksessaan yllättävänkin rajoittunut ruotsin kielen näkökulman edistämiseen ja kielellisten oikeuksien näkökulmaan. Muita vähemmistökieliä ei mainita lainkaan, eikä vastauksesta voi lukea rivien välistäkään, että olisi ymmärretty esimerkiksi englannin vyöryn uhkaavan kansalliskieliämme. Kataisen hallituksen johdolla tehty kansalliskielistrategia, johon vastauksessa viitataan, on pääosin ruotsin kielen aseman määrittely – ei suomalaisen yhteiskunnan kielipoliittinen ohjelma laajemmin.

“Kataisen hallituksen aikana tehty ensimmäinen kansalliskielistrategia, joka koskee molempia kansalliskieliämme, suomea ja ruotsia, on päivitettävä ja uudistettava. Kielellisten oikeuksien tosiasiallinen toteutuminen on turvattava. Hallinnollisia uudistuksia tehtäessä on uudistusten vaikutukset aina arvioitava kielellisten oikeuksien kannalta. Suuria digitalisointihankkeita tehtäessä on varmistuttava, että kielelliset oikeudet toteutuvat myös käytännössä. Kielellisten oikeuksien osalta erityistä huomiota on kiinnitettävä sosiaali­ ja terveydenhuoltoon, oikeudenhoitoon ja koulutukseen. Riittävä määrä ruotsinkielisiä lääkäreitä, juristeja ja muita viranhaltijoita tarvitaan, jotta kansalaisten kielelliset oikeudet toteutuvat käytännössä. Tämä on tärkeää myös Ahvenanmaan kanssa tehtävän yhteistyön kannalta. Kieltenopetusta tulee aikaistaa ja kielikylpyjä, kielisuihkuja sekä muita toimivia kieltenopetustapoja tulee lisätä. Ruotsin kielen opetuksen sisältöä tulisi kehittää niin, että se kiinnostaa enemmän suomenkielisiä oppilaita.”

Kristillisdemokraattien vastaus on melko laimea eikä sisällä mitään erityisen dynaamista kokonaisvaltaista kehittämisnäkökulmaa:

“Pidämme arvossa maamme kaksikielisyyttä ja kaksikielistä kulttuuritaustaamme. Jokaisen kansalaisen on saatava kielilain turvaamat peruspalvelut suomeksi tai ruotsiksi. Muiden kansallisten vähemmistökielten asemaa on vahvistettava.”

Kokoomus väistää kysymyksen kansalliskielten asemasta keskittymällä detaljeihin ison kuvan sijaan. Se nostaa keskeiseksi kysymykseksi viranomaisasioinnin, jota Kokoomus kehittäisi ilmeisesti maahanmuuttajille suunnatulla kansalliskielten opetuksella, ja kehittämällä etäasiointia palveluissa. Vastaus vahvistaa epäilyä siitä, että Kokoomus haluaa pitää ovet auki englannille esimerkiksi koulutuksen kielenä eikä siten mm. kansalliskielten asemaa kohentava kielipoliittinen ohjelma ole sille tärkeä vaan pikemminkin uhka.

“Kansalliskielillä tulee voida asioida viranomaisissa, minkä turvaamiseksi tarvitaan näiden kielten vahvaa opettamista. Palvelujen saatavuutta kansalliskielillä voidaan parantaa etäasioinnilla. Saamen kielten asemaa on parannettava.”