STT ja muu media: englanninkielinen yo-tutkinto tyssäsi sivistysvaliokuntaan

Sivistysvaliokunnan mietintöön sisältynyt päätös poistaa ylioppilastutkintolaista mahdollisuus englanninkielisen tutkinnon suorittamiseen noteerattiin STT:n uutisena ja laajasti maakuntalehdissä sekä Helsingin Sanomissa.

Media nosti esille lakiehdotukseen mahdollisesti sisältyneet perustuslakiongelmat ja huolen kansalliskielen asemasta. Mm. Turun Sanomat muistutti lisäksi, että Suomessa on jo mahdollista suorittaa englanninkielinen lukiokoulutus IB-lukiossa tai kansainvälisissä kouluissa.

Sivistysvaliokunnan mietinnön keskeinen ajatus siitä, että englanninkielistä ylioppilastutkintoa saatettaisiin sen sijaan tarvita koulutusvientiä varten, ei noussut mediassa esille. Myöskään lakiesityksen yksi kriittisin looginen ongelma – kansalliskielisen äidinkielen kokeen vaatiminen Suomeen väliaikaisesti tulevilta vieraskielisiltä nuorilta ei noussut uutisointiin.