Allekirjoita vetoomus: Suomen- ja ruotsinkielinen opetus turvattava

Jaa:

Käy allekirjoittamassa adressit.com-palvelussa Oma kieli ry:n vetoomus, jonka toimitamme opetusministerille ja eduskuntapuolueille. Allekirjoittaminen käy helposti ja asia on tärkeä: suomalaista varhaiskasvatusta ja koulua ei tule englanninkielistää.

Osa kunnista ja elinkeinoelämästä pyrkii englanninkielistämään suomalaisen varhaiskasvatuksen, peruskoulun ja toisen asteen koulutusta. Suomeen halutaan luoda koulutusjärjestelmä, jossa englanninkielisen koulupolun voisi valita siinä missä suomen- tai ruotsinkielisenkin.

Koulutusjärjestelmämme englanninkielistämisen vaikutukset olisivat erittäin haitallisia sekä suomalaisille lapsille, maahanmuuttajille, suomalaisen kansantalouden kilpailukyvylle että kansalliskielillemme. Valtiovallan ja erityisesti opetus- ja kulttuuriministeriön tulee varmistaa, että suomen- ja ruotsinkieliset lapset sekä maahamme pitkäaikaisesti muuttavien perheiden lapset saavat koulusivistyksensä pääosin joko suomeksi tai ruotsiksi.

Keskeiset perustelut kansalliskieliselle koululle ovat:

1) ÄIDINKIELINEN KOULU TUOTTAA PARHAAT OPPIMISTULOKSET
Kun oppilas ja opettaja voivat toimia äidinkielellään, saavutetaan parhaat oppimistulokset: paras mahdollinen lukutaito, äidinkielen hallinta, pohja vieraiden kielten oppimiselle ja kunkin oppilaan kohdalla mahdollisimman hyvät edellytykset jatko-opintoihin. Tästä vallitsee tiedeyhteisössä laaja yksimielisyys. Hyvät oppimistulokset ovat myös suomalaisen elinkeinoelämän ja koko kansantalouden etu.

2) KANSALLISKIELINEN KOULU EDISTÄÄ MAAHANMUUTTAJIEN KOTOUTUMISTA JA TASA-ARVOA
Pysyvämmin Suomeen asettuvien perheiden ja erityisesti lasten etu on oppia mahdollisimman nopeasti ja täydellisesti suomen ja/tai ruotsin kieli. Siten maahanmuuttajat voivat vapaasti valita jatko-opintojensa suunnan ja myös Suomeen pysyvästi töihin asettuminen on heille mahdollista. Integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan on mahdotonta ilman suomen ja/tai ruotsin kielen hallintaa.

Nyt ja myös tulevaisuudessa vain hyvin pieni osa suomalaisista työpaikoista on sellaisissa korkean teknologian tai tutkimuksen tehtävissä, joissa työ voidaan tehdä kokonaan englanniksi, suomea tai ruotsia osaamatta.

3) TYÖPERÄISEN MAAHANMUUTON VETOVOIMATEKIJÄKSI ENGLANNINKIELISEN OPETUKSEN PAIKKOJA ON JO RIITTÄVÄSTI
Englanninkielisen opetuksen merkitystä työperäisen maahanmuuton vetovoimatekijänä liioitellaan yleisessä keskustelussa. Meillä on jo tällä hetkellä lyhytaikaisesti maahamme tulevien perheiden tarpeisiin riittävä paikkamäärä englanninkielisessä varhaiskasvatuksessa, peruskoulussa ja IB-koulutuksessa. Ylivoimaisesti suurin tarve on saada Suomeen pysyvästi asettuvaa ulkomaista työvoimaa esimerkiksi hoitoalalle ja palvelusektorille ja tällöin nopea suomen tai ruotsin kielen oppiminen on välttämätöntä. Tämä toteutuu parhaiten kansalliskielisessä koulu- ja työympäristössä.

4) KOLMIKIELINEN KOULUTUSJÄRJESTELMÄ OLISI ERIARVOISTAVA
Englanninkielinen koulu ja painotusopetus voi vaikuttaa perheiden näkökulmasta hyvinkin houkuttelevalta vaihtoehdolta. Englannin kielen “kielikylvyn” lisäksi lapsi pääsisi opiskelemaan motivoituneessa, valikoituneessa ryhmässä, jossa esimerkiksi erityistarpeisia lapsia on tavallista luokkaa vähemmän. Englanninkielinen kouluväylä toimisi näin yksityiskoulutyyppisenä järjestelmänä – julkisin varoin toteutettuna. Englanninkielisen koulupolun tarjoaminen kansalliskielisille lapsille olisi koulutuspoliittinen virhe, jolla murennettaisiin peruskoulun vahvuutta tasa-arvoisen yhteiskunnan rakentajana.

5) ENGLANNINKIELINEN KOULU JOHTAISI ENGLANNINKIELISEEN SUOMEEN, JOSSA YHTEINEN KIELI OLISI ENEMMISTÖLLE VIERAS KIELI
Mikäli hyväksymme koulutusjärjestelmän englanninkielistämisen, yhteiskunta tärkein yhteinen kieli olisikin yllättävän nopeasti englanti, joka kuitenkin olisi enemmistölle vieras kieli. Syntyisi englanninkielinen eliitti ja kansalliskielinen rahvas. Tästä kehityskulusta ovat jo vuosia varoittaneet mm. tutkijat ja Kotimaisten kielten keskus aiemmissa kannanotoissaan.

Laaja vieraiden kielten osaaminen sekä kaikkien mahdollisuus vaalia omaa äidinkieltään ovat rikkaus ja voimavara. Omat, yhteiset kielemme suomi ja ruotsi toimivat kansakunnan yhtenäisyyden, tasa-arvoisten mahdollisuuksien ja yhteiskunnan tehokkaan toiminnan perustana. Siksi englannin kielen vyöry koulutuksen kieleksi ja sitä reittiä yleiskieleksi on torjuttava.

Tietoa yhdistyksestä